sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

EF KIELIMATKA COUNTDOWN: majoituksena asuntola

Tässä postauksessa ajattelin avata hieman majoituksia. Teen tästä kaksi osaa ja ensimmäinen osa on asuntola ja resort majoitus ja toinen osa on isäntäperhe.  Tämä postaus sopii hyvin myös uusille EF:n oppilaille, jotka suunnittelevat matkaa, mutta myös heille joiden matka on tulossa niin tästä postauksesta voi löytyä jotain uutta tietoa majoituksesta ja mitä pitäisi huomioida kun esimerkiksi pakkaa matkaa varten. Kun tässä postauksessa puhun asuntolasta tarkoitan samalla myös resort majoituksia.

Ensinäkin jokainen asuntola majoitus on aina erilainen. EF ei omista kielimatkan asuntoloita, joten ne voivat olla joka vuosi erilaisia. Tietenkin jos hyviä kokemuksia niin yritetään pitää aina samoina. Englannissa asuntolat voi olla sisäoppilaitoksia ja Maltalla esimerkiksi hotelleja ja hostelleja. Long Beachin asuntola on taas yliopistoasuntola ja Cocoa Beachin oma on resort hotelli. Majoitukset ovat siis ihan laidasta laitaan. Täytyy muistaa että, resort majoitus on aina kalliimpi kuin asuntola.
britti asuntola asuntola 4 Huoneet asuntoloissa ovat aina erilaisia, joissakin kohteissa on mahdollista olla yksin ja joissakin kohteissa nelistään. Kaikki nämä asiat saa tietää kohteessa. Yleensä asuntolassa on tietenkin jokaiselle sänky, säilytysmahdollisuus, usein myös kirjoituspöytä. Asuntolassa voi olla oma kylpyhuone tai yhteiset kylpyhuoneet. Jos haluaa olla kaverin kanssa samassa huoneessa, voi siitä etukäteen ilmoittaa EF:lle, tytöt ja pojat ovat aina eri huoneissa.  Asuntolassa on pyykinpesu mahdollisuus ja jos sitä ei ole itse asuntolassa on se aivan vieressä. Liinavaatteet saa aina asuntoloista. Brightonin, Torquayn, Lontoon, Maltan ja USA:n asuntoloissa tarjotaan pyyhkeet, niitä ei kuitenkaan saa viedä rannalle. Rantapyyhe pitää itse ottaa mukaan. Huoneet myös siivotaan tietyn väliajoin. Iso-Britannia ja Malta huoneet siivotaan vähintään kaksi kertaa viikossa. Cocoa Beachilla siivotaan joka kolmas päivä ja muissa USA:n asuntoloissa kerran viikossa.
(ylempi kuva Long Beachin asuntola ja alempi St. Paul's Bayn resortista)

asuntola malta 2
Kiitos kuvasta Tuomas!
majoitus 2
Yleensä asuntoloissa on täysihoito, on kuitenkin muutamia poikkeuksia. Malta (aamiainen, illallinen), Long Beach (aamiainen, lounas) ja Cocoa Beach (aamiainen, lounas) Nämä ovat ainakin ennen ilmoitettu. Ruokien laatu ja määrä riippuu todella paljon kohteesta. Usa:ssa on ainakin todella paljon kehuttuja ruokia Long Beach tunnetuimpana. Briteissä tyyppillistä aamupalaa on murot, leivät ja erilaiset suklaa ja hillo levitetteet, croisantit ja tietenkin erilaiset juotavat mehut, teet..
(kaksi ensimmäistä kuvaa Long Beachilta ja alin kuva Cocoa Beach) 
ruoka asuntola 4 aamupala lounas Joissakin kohteissa täytyy ostaa myös matkakortti, jolla pääsee sitten liikkumaan paikasta toiseen esimerkiksi kouluun ja aktiviteetteihin tai diskoihin. Matkakortin hankkiminen on siis pakollista.

Iso-Britanniassa hinta on £15-60/viikko.
Maltalla hinta on 12€/viikko
florida ruoka asuntola 3 Asuntolaan tultaessa oppilaiden täytyy maksaa pantti kohdemaan valuutalla, käteisenä.  Avain saadaan aina huoneen käyttöön, joten kaikkien täytyy pitää siitä huolta. Pantti maksetaan sen takia, että jos jotain vahinkoja tapahtuu huoneessa käytetään pantti sen korvaukseen. Jos huone samassa kunnossa saa pantin aina takaisin viimeisenä päivänä. Iso-Britanniassa noin 30£, Maltalla noin 60€ ja USA:ssa n. $100. Lisäksi asuntolan sääntöjä täytyy noudattaa, mikäli ei niin seuraa omakustantainen kotimatka.

Useimmissa asuntoloissa on aina ilmainen Wi-Fi, sitä ei kuitenkaan aina voida mahdollistaa ja välillä se voi olla myös todella hidas. Läheisissä kahviloissa on kuitenkin yleensä aina toimiva internet (Starbucks!!!)

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

EF KIELIMATKA COUNTDOWN: pakkaaminen

Heippa! Nyt lähtee uusi postaussarja, jonka nimi on KIELIMATKA COUNTDOWN! Tämä postaussarja tulee sisältämään kaikkea hyödyllistä kesällä lähteville oppilaille ja miksei myöhemminkin jos nämä postaukset löytää. Maltalle lähtevät ihanuudet starttaa jo 8.6, joten he saavat myös hyvät vinkit näistä postauksista. Kielimatka countdown sarjaan kuuluu monta postausta ja tämä jatkuu ihan kesäkuun loppuun. Jos teillä on ideoita mistä haluaisitte kuulla vähän enemmän tietoa ja kokemuksia niin kommenttiboksiin viestiä! 
de
Mun mielestä yksi tärkeimmistä jutuista on tietenkin se minne pakkaa kaikki tavarat. Kun MyEF:ään tulee lentoliput ja saa tiedon lentoyhtiöstä kannattaa tsekata että minkä kokoiset laukut saa olla. Kun mentiin mulla oli käsimatkatavaroina lentolaukku ja iso meni tietysti sinne alas. Takastullessa tavaraa tietysti oli enemmän! Matkalaukku kannattaa mun mielestä olla nelipyöräinen jolloin sitä ei oo niin hankala pitää mukana. Lisäksi itse laukun kannattaisi painaa mahdollisimman vähän. Kova matkalaukku on aina parempi kun pehmeä, mutta painaa tietysti enemmän. Laukkuun ei kannattaisi laittaa vöitä koska niiden vöiden takia matkalaukku saattaa tarttua hihnoilla jonnekkin ja kadota. Matkalaukkuun kannattaa laittaa jonkinlainen muu merkki, mistä oman laukun tunnistaa. 
0222b
Sitten vaatteet! Tää oli mulle kaikista hankalin.. Haluaisi raahata kaiken mukaan, mutta sitten tietää että ei voi ostaa kauheasti mitään. Kohteesta riippuen kannattaa tietenkin miettiä millasia vaatteita tarvii. Yleisohjeena kuitenkin vaatteita joita on helppo yhdistellä ja iltaisin siihen voi pukea vaikka neuletakin päälle. Noin 4-5 paitaa riittää hyvin ja vaikka yksi neule- tai farkkutakki mukaan. Shortseja ja hameita myös noin 3-4 ja yhet pidemmät housut. Varsinkin Kaliforniassa illat oli välillä todella kylmiä ja tarvitsi pitkät housut ja hupparin. Koruja on ihan turha ottaa mukaan ja jos ottaa niin ei ainakaan mitään tunnearvoisia. Jonkinlainen päähine olis todella hyvä olla ja tietysti bikinit! Mahdollisesti voi pakata mukaan myös mekkoja tai playsuiteja jos niitä käyttää, silloin kannattaa miettiä jos voi karsia paitoja ja housuja vähemmäksi. Itselläni oli mukana myös nike pro:n shortsit urheilullisempia aktiviteetteja varten. Alusvaatteita voi ottaa oman maun mukaan, ne eivät kuitenkaa kauheasti tilaa vie. Monet ostaa paljon vaatteita kohteessa, jolloin niitäkin voi käyttää, lisäksi pesumahdollisuudet on aina tarjolla. Pyyhe olisi hyvä myös ottaa mukaan :) 
0229b
Ja seuraavana kengät,  jotka ei todellakaan ole turhat! Kielimatkalla kävellään usein todella paljon joten hyvät kengät on todella tärkeä pakata mukaan. Ei siis kannata pakata tuliteriä lenkkareita mukaan, koska niistä todennäköisesti tulee vaan ikävät rakot. Mulla oli mukana Converset, lenkkarit ja flipflopit. Flipflopit on kyllä niin pelastaja kun ulkona on kuuma ja jalat hikoilee. Tärkeinpänä muistisääntönä kuitenkin mukavuus! 
0225b
Adapterit! Välttämättä kaikissa maissa ei ole samanlaista pistorasiaa kun meillä Suomessa. Ainakin Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Maltalle ja Australiaan näyttäisi tarvitsevan adapteria. Kaikista fiksuinta on ottaa yksi tai kaksi adapteria ja jatkojohto, johon saa sitten kätevästi kaikki latautumaan.  (puhelin, kamera, tietokone..) Ei ole kiva ladata yhtä juttua kerrallaan kun illalla joka laitteesta on loppunut akku!
0227b
Kosmetiikka! Tytöillä varmasti enemmän tarvetta kuin pojilla. Tärkeää on pakata aurinkorasva ja itse tykkään aina myös ottaa mukaan after sun voiteen. Ottakaa oikeasti hyvä aurinkorasva koska monissa kohteissa palaa helpolla (Kalifornia, Florida, Malta, Australia!!!)  Mukaan myös esimerkiksi:  shampoo, hoitoaine, kasvojenpuhdistus aineet, meikit, vartalorasva ja kaikki muu mitä itse tarvitsee. Kannattaa muistaa, että jos on siinä ja siinä mahtuuko kaikki kun tulee takaisin Suomeen kannattaa jättää puolityhjät pullot kohteeseen.


VINKIT PAKKAUKSEEN: 
• Testipakkaa ajoissa.
• Osta tai lainaa laukkupuntaria. 
• Osta tarvittavat asiat ajoissa! 
• Ota selvää kohteen lämpötiloista. 
• Kohteeseen voi jättää paljon tilaa vievät tavarat: pyyhe, kosmetiikkapullot.. 
• Mieti myös tarvitsetko jotain matkaviihdykettä mukaan ja muut tavarat kameroista aurinkolaseihin. 
• Rullaaminen vie vähemmän tilaa kuin viikkaus. 
• Mieti tarkkaan mikä on turhaa ja mikä järkevää ottaa mukaan. 
• Muista ottaa sääntöpaperi, vakuutuspaperi ja passi mukaan :) 

* Muista, että kaikki tavarat riippuvat paljon itsestäsi ja kohteesta. 

perjantai 15. huhtikuuta 2016

CALIFORNIAN TO DO LIST

Ajattelin tehdä tällä kertaa postauksen, jossa kerron erityisesti vinkkejä teille, jotka ootte lähdössä Kaliforniaan. Ensinäkin ootte valinnu ihan mahtavan kohteen ja ette tuu pettymään! ♥ Tässä postauksessa tulee kuitenkin aika vahvasti esille taas mun mielipiteitä ja mitkä mun mielestä oli huippujuttuja reissussa!
0956 0960
Santa Monica! Rakkaus ja rakkaus. Käytiin täällä yksi viikonloppu perheen kanssa ja sitten kanssa meillä oli sinne matka ihan koko ryhmänä. Porukkaa rannalla on paljon ja liikenne Santa Monican läheisyydessä on aika ruuhkaisaa. Santa Monica koostuu siis rannasta ja lisäksi Santa Monica Pier:stä. Siellä Pierillä on muutama huvipuistolaite ja pikku pelikojuja. Lisäksi rannan läheisyydessä on paljon katutaiteilijoita. Santa Monica voittaa Venicen ihan 100-0! Mutta Venice Beach on myös oma kokemus :-) 
0167
Ben and Jerry's! Suomessa on nykyään aika runsas valikoima jo näitä jäätelöitä, mutta ootappa kun pääset Jenkkien hyllylle! Hinnat on super alhaiset ja makuja on monia kymmeniä. Mun lemppariks muodostui Americone Dream niistä muutamasta mitä maistettiin matkan aikana :)
12 Huvipuistojen kuvat! Monissa laitteissa otetaan aina kuva jollain hetkellä, kannattaa aina sen laitteen jälkeen mennä katsomaan se kuva, me naurettiin monet naurut kun käytiin katsomassa niitä.. Kuvia voi myös ostaa ja harmittaa kovasti kun en ostanu meidän legendaarista kuvaa Universal Studioksen Jurassic World "tukkijoesta" :---D Ylhäällä olevassa kuvassa Ance, Mia ja minä ollaan Hollywood Tower nimisessä laitteessa Disneylandissa. 
0441
IN-N-OUT: Tämä kyseinen hampurilaisravintola on erittäin suosittu Kaliforniassa ja Jenkeissä sitä on vaan muutamassa osavaltiossa. Kuitista kun katsoo niin hintaa on aterialla ollut $6,70! Mun mielestä varsinkin toi hampurilainen on huippu, ranskalaiset ei niinkään.025
Note to self, ei niinkään ehkä to do! Mentiin tyttöjen kanssa Disneylandissa ensimmäiseen ravintolaan mikä nähtiin tilattiin pitsa joka maksoi $40. Eihän me jaksettu tosta kuin puolet, haha! Menkää siis tarpeeksi ajoissa syömään, ettei tuu tälläisiä typeriä päähänpistoksia kuten meillä :D 

tiistai 12. huhtikuuta 2016

SUUNNITELMIEN MUUTOS

 Alunperin tarkoitus oli lähteä Floridaan perhekurssille, nyt kuitenkin vaihdoin Cocoa Beachin resorttiin neljäksi viikoksi. Mulla on nyt todella paljon parempi fiilis matkasta ja oon tutustunut jo kurssikavereihin ja kaikki vaikuttaa todella mukavilta ja samanhenkisiltä. En mata odottaa, että päästään pilvien päälle ja lämpimään! Lähtö siirtyi viikolla ja lähdetään 29.6 :)