sunnuntai 8. toukokuuta 2016

EF KIELIMATKA COUNTDOWN: majoituksena isäntäperhe

Ensinäkin voin just onnitella, oot valinnut huipun majotuksen! Varsinkin jos meet Jenkkeihin ♥ Tässä postauksessa ajattelin avata hieman majoituksia. Teen tästä kaksi osaa ja ensimmäinen osa oli asuntola ja resort majoitus ja tämä osa on isäntäperhe.  Tämä postaus sopii hyvin myös uusille oppilaille, jotka suunnittelevat matkaa, mutta myös heille joiden matka on tulossa niin tästä postauksesta voi löytyä jotain uutta tietoa majoituksesta ja mitä pitäisi huomioida kun esimerkiksi pakkaa matkaa varten.

Ensinäkin tulee muistaa kun menee isäntäperhe majotukseen, että on avaralla mielellä eikä aseta minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Jokainen perhe on erilainen ja niin myös jokainen kokemus. Kaikki eivät välttämättä asu isoissa kodeissa, mutta ei se tarkoita että kokemus olisi huono. Iso-Britanniassa ja Usa:ssa on paljon eri kulttuureja, joten se ei tarkoita että saisit esimerkiksi Iso-Britanniassa syntyneen äidin ja isän hostaamaan sinua. Lisäksi perhemuodot ovat erilaisia, joillakin voi olla paljon lapsia ja joillakin paljon eläimiä. Voi olla ydinperheitä tai sitten esimerkiksi yksinhuoltaja äiti. Kodit valitaan silti tarkasti, joten ei huolta. Informatio omasta perheestä tulee viimeistään kaksi viikkoa ennen matkaa.

Kotimajoituksessa on yleensä 2-4 oppilasta, joskus voi olla myös vain yksi. Meillä oli Kaliforniassa pari tälläistä tilannetta. Huoneet yleensä jaetaan, riippuu talon ja huoneen koosta.
isäntäperheIsäntäperhe tarjoaa sinulla täysihoidon (aamiainen, lounas, päivällinen) Täytyy muistaa, että joissain maissa ruokakulttuuri on todella erilainen. Iso-Britanniassa ja Usa:ssa ei syödä lämmintä lounasta vaan lunch pack, jonka sisältö voi olla: voileipää, hedelmiä, keksiä, sipsiä, jugurttia... Kaikkea ruokaa kannattaa aina maistaa ja olla muutenkin kohtelias ja auttaa kotitöissä. Kannattaa sopia isäntäperheen kanssa myös kylpyhuoneen käytöstä. Saako suihkussa käydä joka päivä vai vain esimerkiksi 3 kertaa viikossa.
isäntäperhe ruoka 2 isäntäperhe ruoka Matkakorttia tarvitaan myös isäntäperhe majotuksessa. Matkakortin hankinta on pakollinen ja hinnat ovat samat kuin asuntolamajoituksessakin.  Tosin Usa:ssa perheet vievät yleensä kouluun tai sitten bussipysäkille josta ilmainen koulubussi nappaa kyytiin.
isäntäperhe 2 liikkuminen Perheillä saattaa olla myös internet jota voi käyttää. Kannattaa rohkeasti kysyä voiko sitä käyttää. Internetin avulla on helpoin pitää Suomeen yhteyttä.

Itse isäntäperheessä asuneena voin antaa muutaman vinkin. Älkää pelätkö puhua englantia, perheestä voi tuntua siltä, että et viihdy jos et keskustele ollenkaan. Varsinkin Usa:ssa jossa ihmiset ovat todella avoimia. Ole kohtelias ja käytä please ja thank you sanoja. Joku pieni tuliainen voisi olla kiva viedä. Kun saat isäntäperheen tiedot MyEF:ään olisi fiksua laittaa siihen sähköpostiin viestiä ja esitellä itsensä ja kysyä jotain myös heistä :) Muista, että isäntäperheet saavat vain hieman korvausta tai eivät ollenkaan (Usa)

Kiitos kuvista Karoliina, Tuuli ja Jenna! 

2 kommenttia:

  1. Olen itse menossa Maltalle isäntäperheeseen ja ainakin tässä vaiheessa ihan hyvä fiilis tosta. En jaksais odottaa ens kesään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa suunnata ilman mitään ennakko-odotuksia ja olla ystävällinen :) Isäntäperheessä oma käytös ja asenteet vaikuttavat paljon. Asut kuitenkin muiden kodissa. Sulla tulee varmasti hyvä reissu, ihanaa odottelua <3

      Poista