sunnuntai 7. elokuuta 2016

MATKUSTAMINEN FLORIDAAN

97
0468 0470 0472 0478 0473
Meidän matka Floridaan tarkemmin ottaen Cocoa Beachille alkoi milläs muullakaan kuin tapaamisella Helsinki-Vantaan lentoasemalla neljältä aamuyöstä. Silloin nähtiin koko porukka ekaa kertaan. Paikalla oli kaksi ryhmää, me neljäviikkoiset ja lisäksi kolmiviikkoiset. Yhteensä meitä oli kuitenkin vain 20 oppilasta ja kaksi liideriä. Jo Helsingissä meillä tuli kauhea kiire kun lentokentällä oli normaalia ruuhkaisempaa ja kerettiin oikeastaan juuri ja juuri koneeseen. Ensimmäinen lento oli kohti Amsterdamia ja sieltä sitten pitkä lento kohti New Yorkia. New Yorkissa oli maahantulolupa tsekkaukset ja sitten päästiinkin jo viimeiselle lennolle kohti Orlandoa. Sieltä oli vielä noin 45 minuuttia meidän Cocoa Beachin resortiin (International Palms). Yhteensä matkustettiin yli 24 tuntia, mutta se oli sen arvoista! Kun saavuimme resorttiin meidät ohjatiin ensimmäistä kertaa EF Loungeen, jota kutsuttiin Dolfin Loungeksi. Siellä saimme hieman käytännönohjeita ja tarjoiluna oli pitsaa. Viimein saimme kortit meidän huoneisiimme ja samalla kuulimme kenen kanssa tulemme asumaan kuukauden ajana. Itse olen onnellinen, että sain Alexandran huonekaveriksini, koska meistä tuli todella läheisiä kuukauden aikana! Kun pääsimme huoneisiin menimme suoraa nukkumaan, koska matka Floridaan oli ollut pitkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti